Olen nuori nainen, joka sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä.  Asun puolisoni ja lemmikkejeni keralla kerrostalokolmiossa.

 

Elämäni alkoi vuonna 1987 ja pari ensimmäistä vuottani elin lähinnä juoppojen ja kenties huumeidenkin keskellä. Lastenkodissa olin käynyt tuon parin ensimmäisen elinvuoteni aikana sukulaisen kertoman mukaan useammankin kerran vanhempien kiinnostuksen loppumisen vuoksi, takaisin haettiin kotiin kun kiinnostus taas palasi. Tosin pitkään kiinnostus ei kestänyt kun juomabileet taas alkoivat ja jäin konttaamaan juopuneiden ihmisten keskelle. Tätä jatkui aina reilun kahden vuoden ikään saakka, jonka jälkeen ilmeisesti minut on huostaanotettu viranomaisten toimesta ja vietin jonkin aikaa lastenkodissa. Ennen kolmivuotispäivääni pääsin sijaiskotiin, jossa oli heti mukavaa olla, tosin sitäkään ei kovin kauaa kestänyt... Oireisto on pitkä ja tässä tähtään ainoastaan suurimpiin tekijöihin jotka ovat vaikuttaneet  minuun lapsuuden - ja nuoruuden vuosina.

Pelkoja

On kovin ikävää muistaa pelänneensä öisin nousta vessaan, ikävä muistaa kuinka yöllä pimeässä ikkunaruudut vaihtoivat asentoa ja irvistivät ilkeässä hymyssä ilkeine silmineen. Tuntuu pahalta muistaa kuinka pelkäsi olla kotona yksin, pelkäsi että joku tulee ja tekee pahaa, kuulin ääniä ja näin näkyjä. Nämä asiat saivat pienen tytön kulkemaan selkä seinää vasten, tiukasti ja varmasti.

Ahdistusta

Ihmisvilinässä ahdisti kovin paljon pienestä pitäen. Uimahallissa käyminen olki toki hauskaa aina siihen asti kunnes muistin taas että täytyy olla ilman vaatteita, täytyy mennä saunaan ja täytyy olla näkösällä. Saunassa istuessa vatsaa kouristi ja saattoi jopa oksettaa. Uimapuku suojasi allasosastolla juuri mukavasti ja vedessä peuhaus voi alkaa! Tosin se ilo loppui heti siihen kun altaasta piti nousta ja lähteä suihkuun ja saunaan... Taas ilman vaatteita, taas piti olla näkösällä. Yläasteikäisenä en tainnut uida kun kerran ja senkin vain pulputtelemalla alasta ympäri, en pitänyt uimisesta enää yhtään, uimapuku oli kamala asia ja muut tytöt katsoi. Tunsin olevani kovin alikehittynyt, muodoton ja ruma...

Alle pissaamista

Yökastelua, sateella ulkona kävellessä alle pissaamista ja vaikka kuinka koulupäivän loputtua kävin vessassa, pissasin kotimatkalla aina alleni viimeistään puolessa välissä kotimatkaa. Aina sain vahingoista huudot, piilottelin vaatteita pyykkikaappiin, pelkäsin että minulle tehdään pahaa. Siellä ne lojui pyykkikoriin piiloteltuna märät toppavaatteetkin. Pelotti ja ahdisti... Juurikin vuotta tai paria ennen täysi-ikäistymistä äitini vasta tajusi raahata minut lääkäriin alle pissaamisen vuoksi ja mitään vikaahan minussa ei tietenkään ollut...

Keskittymiskyvyttömyys

Ala-asteella keskittyminen koulunkäyntiin oli melkeimpä pyöreä nolla. Kokeiden aikana saatoin tehdä omia asioitani ja koetta vain 5-10 minuuttia. Muistan eräänkin matikankokeen numeroksi tästä syystä saaneeni 5+. Tälle keskittymisasiallekaan ei mielestäni mitään tehty, järsin paperia vihkojen nurkista, imin ahdistuksessani omaan kämmenselkään tulipunaisia länttejä, saatoin lähteä luokasta touhuamaan omiani hetkeksi enkä tiennyt enää yhtään mitään oppiaineen opetustunnista...

Heikkohermoisuutta

Olen muistaakseni ala-asteella ollut jo kovinkin herkkähermoinen. Saatoin suuttua aivan olemattomista asioista. Teinivuosina heittelin vanhempiani tavaroilla ja uhkailin jopa tappaa, vihasin heitä niin suuresti, vihasin aivan kaikkea...!

_____

 

Tällä hetkellä vointini on ehkä ihan ok, mutta kuitenkin mielestäni keskivertoa huonompi. Tosin, yllämainitut asiat eivät ole päässeet muuttumaan liian hyviksi. Edelleen pelkään, kuulen ja näen harhoja; olen ahdistunut niin oman ulkonäköni takia (muutuin alipainoisesta ylipainoiseksi ja itseinhoni on valtava) ja muiden ihmisten takia; pissaan alleni ajoittain edelleen; en tänä päivänäkään pysty keskittymään joihinkin asioihin kovinkaan hyvin vaan ajatus seilaa ajoittain paljonkin; en vielä näin aikuisiälläkään kykene hillitsemään itseäni, toki olen oppinut sanomaan sanat "mene pois" kun tekee mieli heittää jollain tai lyödä. Vielä en ole ketään lyönyt, mutta potkaissut olen yhtä ihmistä kerran ja sain siitä hyvästä nyrkistä naamaan, kannatti!

Ehkä en kuitenkaan tahdo lukijoiden mielestä olal aivan kamala ihminen joten kerrotaan vielä sekin että puolisolleni yritän olla päivittäin hellä ja huomaavainen, omistan kuitenkin pari koiran rääpälettä joille huoiota myöskin on jaettava hellyydenosoituksin. Sen jalon taidon olen oppinut ja toivottavasti saan harjoiteltua sitä lisääkin vielä elämäni aikana. :)

Huh, nyt on taas hetkeksi pää tyhjänä, ehkä tässä siis pääpiirteittäin minä, niin hyvine kuin pahoinekin puolineni.

No, mutta se siitä, ehkä jatkan seuraavassa kirjoituksessa jo senhetkisistä fiiliksistä :D Tekstiä toki vanhoista ajoista tulee tulemaan, sitä en kiellä enkä yritä käsiäni estää niistä kirjoittamasta, pakkohan on johonkin saada purettua ajatuksia ja omaa mieltä.