tiistai, 15. marraskuu 2011

Less is more...

Tuntuu että kun asunnosta jotain häviää, on se sitten oma tai ei, niin jotenkin tulee todella täysi olo. Vapautunut fiilis ja raukea mieli. Huh että tässä hiljaisuudessa ja stressittömässä tilassa sielu lepää. Meillä oli eläin hoidossa hetken aikaa ja tuntuu että kaikki on ollut ihan vinksin vonksin koko sen ajan, nyt tämä eläin sitten lähti kotiin ja rauha on palannut meidänkin kotiin.

Stressiä ollut siis hyvinkin paljon tässä lähipäivinä ja tuntuu että mieliala heittänyt ihan kamalasti sen takia. Saatan pamahtaa ihan tyhjästä ja sitten taas seuraavassa hetkessä vääntää itkua. Tässä pari päivää taaksepäin aloin itkemään aivan tyhjästä, ilman mitään syytä. Huh, kovin on rankkaa tämä elämä.

 

Asiasta ruokaan; Tein tuossa yks päivä koeannoksen perunalaatikkoa, tuli parempaa ainakin kun viime vuonna kun koitin jouluksi tehdä laatikot ihan itse. Tälle vuodelle luvassa itsetekemät laatikot, kinkkuleikkelettä ja itse koottu rosolli :) Saas nähdä mitä täällä kotipuolessa siitä tykätään :) Uutena vuotena onkin sitten perinteen mukaan nakit ja perunasalaatti ja suolakeksiä  erinäisten juustojen keralla, oi että odotan jo niin innolla että pääsisin kokkaamaan :)

Olempa noin muutenkin innostunut hoitamaan kotia, mikähän kumma kodin hengettären kärpänen on lie iskenyt? Tässä muutamana päivänä olen jo pyöritellyt kotia oikein innokkaasti, astian- ja pyykinpesukone on hyrrännyt ahkerasti ja imuriakin on tullut talutettua :)

 

Olen myöskin innostunut pelailemaan erästä pc-peliä, toki koirien kanssa telmimistä unohtamatta, jotenkin tuntuu että olen toimeliaampi vaikak mieliala heittääkin paljon, saattaa yhtäkkiä tulla tällaisia "teempäs nyt tätä" - olotiloja.

Hyvä olla näin! :)

sunnuntai, 6. marraskuu 2011

Millanen päivä mulla on tänään...?

Mikään ei kiinnosta, laiskottaa, väsyttää, ei tunnu miltään.... Normipäivä...

Pitäs ehkä tänään käydä vähän kaupassa, vaikka eri asia onkin millä rahalla. Lemmikeille on ruokaa (toistaiseksi), saippuaa on niin vaatteisiin, tiskeihin kuin ihollekin, koirien tarvikkeet on ok... Nii pitäskö meidän ihmisten syödäkin jotain?

Jatkuva stressi rahasta ja siitä, onko rahaa ruokaan, ei tunnu hyvältä. Tätä on kestänyt jo kohtapuoleen 2 vuotta enkä oikein enää jaksaisi. Psykologin ja sosiaalitoimiston tädin kanssa ollut keskustelua vapaaehtoisesta edunvalvojasta jolle siirtäisimme rahavaltuudet ja hän saisi hoitaa raha-asiamme. Oma mielenterveyteni saattaisi parantia kun ainainen miettiminen raha-asioiden suhteen vähenisi. Meistä se, jolle tulee enempi laskuja, on myös vähempituloinen. Vaikka käytänne kaiken rahan yhdessä, tuntuu ettei siinä ole mitään järkeä. Olen jo sanonut muuttavani kohta eri osoitteeseen ja hakevani avioeroa vain siksi, että saisimme hoidettua raha-asiamme kuntoon, mutta kyllä minusta tämä edunvalvoja kuulostaa paljon paremmalta kuin eroaminen rahan vuoksi.

Ensi viikolla pitäisi tulla ehkä paperit sosiaalitoimesta, joilla hakea apua tälle kuulle sekä maistraatin hakemukset edunvalvojasta. Toivotaan että saadaan asioita kuntoon ja sitä myöten myöskin minun aina stressaava mieleni :/

 

Seuraava osoite on öö..... ilmeisesti kauppa ja sitä myöten ruuan laitto mikäli jotain hyvää ruuan aihiota saatas ostetuksi... :)

lauantai, 5. marraskuu 2011

Ensimmäinen kirjoitus ja esittelyosio

Olen nuori nainen, joka sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä.  Asun puolisoni ja lemmikkejeni keralla kerrostalokolmiossa.

 

Elämäni alkoi vuonna 1987 ja pari ensimmäistä vuottani elin lähinnä juoppojen ja kenties huumeidenkin keskellä. Lastenkodissa olin käynyt tuon parin ensimmäisen elinvuoteni aikana sukulaisen kertoman mukaan useammankin kerran vanhempien kiinnostuksen loppumisen vuoksi, takaisin haettiin kotiin kun kiinnostus taas palasi. Tosin pitkään kiinnostus ei kestänyt kun juomabileet taas alkoivat ja jäin konttaamaan juopuneiden ihmisten keskelle. Tätä jatkui aina reilun kahden vuoden ikään saakka, jonka jälkeen ilmeisesti minut on huostaanotettu viranomaisten toimesta ja vietin jonkin aikaa lastenkodissa. Ennen kolmivuotispäivääni pääsin sijaiskotiin, jossa oli heti mukavaa olla, tosin sitäkään ei kovin kauaa kestänyt... Oireisto on pitkä ja tässä tähtään ainoastaan suurimpiin tekijöihin jotka ovat vaikuttaneet  minuun lapsuuden - ja nuoruuden vuosina.

Pelkoja

On kovin ikävää muistaa pelänneensä öisin nousta vessaan, ikävä muistaa kuinka yöllä pimeässä ikkunaruudut vaihtoivat asentoa ja irvistivät ilkeässä hymyssä ilkeine silmineen. Tuntuu pahalta muistaa kuinka pelkäsi olla kotona yksin, pelkäsi että joku tulee ja tekee pahaa, kuulin ääniä ja näin näkyjä. Nämä asiat saivat pienen tytön kulkemaan selkä seinää vasten, tiukasti ja varmasti.

Ahdistusta

Ihmisvilinässä ahdisti kovin paljon pienestä pitäen. Uimahallissa käyminen olki toki hauskaa aina siihen asti kunnes muistin taas että täytyy olla ilman vaatteita, täytyy mennä saunaan ja täytyy olla näkösällä. Saunassa istuessa vatsaa kouristi ja saattoi jopa oksettaa. Uimapuku suojasi allasosastolla juuri mukavasti ja vedessä peuhaus voi alkaa! Tosin se ilo loppui heti siihen kun altaasta piti nousta ja lähteä suihkuun ja saunaan... Taas ilman vaatteita, taas piti olla näkösällä. Yläasteikäisenä en tainnut uida kun kerran ja senkin vain pulputtelemalla alasta ympäri, en pitänyt uimisesta enää yhtään, uimapuku oli kamala asia ja muut tytöt katsoi. Tunsin olevani kovin alikehittynyt, muodoton ja ruma...

Alle pissaamista

Yökastelua, sateella ulkona kävellessä alle pissaamista ja vaikka kuinka koulupäivän loputtua kävin vessassa, pissasin kotimatkalla aina alleni viimeistään puolessa välissä kotimatkaa. Aina sain vahingoista huudot, piilottelin vaatteita pyykkikaappiin, pelkäsin että minulle tehdään pahaa. Siellä ne lojui pyykkikoriin piiloteltuna märät toppavaatteetkin. Pelotti ja ahdisti... Juurikin vuotta tai paria ennen täysi-ikäistymistä äitini vasta tajusi raahata minut lääkäriin alle pissaamisen vuoksi ja mitään vikaahan minussa ei tietenkään ollut...

Keskittymiskyvyttömyys

Ala-asteella keskittyminen koulunkäyntiin oli melkeimpä pyöreä nolla. Kokeiden aikana saatoin tehdä omia asioitani ja koetta vain 5-10 minuuttia. Muistan eräänkin matikankokeen numeroksi tästä syystä saaneeni 5+. Tälle keskittymisasiallekaan ei mielestäni mitään tehty, järsin paperia vihkojen nurkista, imin ahdistuksessani omaan kämmenselkään tulipunaisia länttejä, saatoin lähteä luokasta touhuamaan omiani hetkeksi enkä tiennyt enää yhtään mitään oppiaineen opetustunnista...

Heikkohermoisuutta

Olen muistaakseni ala-asteella ollut jo kovinkin herkkähermoinen. Saatoin suuttua aivan olemattomista asioista. Teinivuosina heittelin vanhempiani tavaroilla ja uhkailin jopa tappaa, vihasin heitä niin suuresti, vihasin aivan kaikkea...!

_____

 

Tällä hetkellä vointini on ehkä ihan ok, mutta kuitenkin mielestäni keskivertoa huonompi. Tosin, yllämainitut asiat eivät ole päässeet muuttumaan liian hyviksi. Edelleen pelkään, kuulen ja näen harhoja; olen ahdistunut niin oman ulkonäköni takia (muutuin alipainoisesta ylipainoiseksi ja itseinhoni on valtava) ja muiden ihmisten takia; pissaan alleni ajoittain edelleen; en tänä päivänäkään pysty keskittymään joihinkin asioihin kovinkaan hyvin vaan ajatus seilaa ajoittain paljonkin; en vielä näin aikuisiälläkään kykene hillitsemään itseäni, toki olen oppinut sanomaan sanat "mene pois" kun tekee mieli heittää jollain tai lyödä. Vielä en ole ketään lyönyt, mutta potkaissut olen yhtä ihmistä kerran ja sain siitä hyvästä nyrkistä naamaan, kannatti!

Ehkä en kuitenkaan tahdo lukijoiden mielestä olal aivan kamala ihminen joten kerrotaan vielä sekin että puolisolleni yritän olla päivittäin hellä ja huomaavainen, omistan kuitenkin pari koiran rääpälettä joille huoiota myöskin on jaettava hellyydenosoituksin. Sen jalon taidon olen oppinut ja toivottavasti saan harjoiteltua sitä lisääkin vielä elämäni aikana. :)

Huh, nyt on taas hetkeksi pää tyhjänä, ehkä tässä siis pääpiirteittäin minä, niin hyvine kuin pahoinekin puolineni.

No, mutta se siitä, ehkä jatkan seuraavassa kirjoituksessa jo senhetkisistä fiiliksistä :D Tekstiä toki vanhoista ajoista tulee tulemaan, sitä en kiellä enkä yritä käsiäni estää niistä kirjoittamasta, pakkohan on johonkin saada purettua ajatuksia ja omaa mieltä.